Informaatioverkostojen kilta Athene ry

Athene Alumni

Vuonna 2008 perustettu alumniyhdistys pyrkii yhdistämään informaatioverkostojen tutkinto-ohjelman alumneja ja alumninmielisiä. Athene Alumni järjestää vuosittain tapahtumia jäsenilleen. Yhdistys toimii myös tiiviissä yhteistyössä Informaatioverkostojen kilta Athene ry:n kanssa pitäen yllä vuorovaikutusta alumnien ja opiskelijoiden välillä.

Athene Alumnin lyhyt historia

Tästä Jukka Uskosen mailista se kaikki alkoi...

"Waltakunnan wanhushuollon tila puhuttaa, mutta Athene kantaa huolta alumniensa ja muiden senioritieteenharjoittajiensa wirkistystoiminnasta – nyt myös kesäisin. Warttuneemmille kiltalaisille suunnattu kautta aikojen ensimmäinen humppatanhuwiikonloppu järjestetään suwi-Suomen sydämessä, hakkapeliittojen mailla Tammelan Pyhäjärwen kainalossa, legendaarisella Opiston mökillä, perinteisen Killan kesäkokouksen tradition henkeä mukaillen. Ohjelmassa sitsiä, laulua, ruokaa, humppaa, juomaa, tanhua, saunaa, sahtia sekä hämyisiä hetkiä ja ennen kaikkea nostalgista kiltakamutunnelmaa yhdessä muiden Athenen ikiwihreiden kanssa!"

Humppaamisen ohella Tammelassa 7.9.2008 allekirjoitettiin yhdistyksen perustamiskirja. Yhdistyksen 11 perustajäsentä olivat kuitenkin sitä mieltä, että hyvä ajatus alumnitoiminnasta tulee viedä spontaania ilakointia pidemmälle. Marraskuun 27. pidettiin perustamiskokous, jossa athenen wanhoista ja wiisaista syntyi Athene Alumni. Toinen säännöt vahvistava yhdistyksen kokous pidettiin 13.3.2009, jossa valittiin myös yhdistyksen ensimmäinen hallitus. Athene Alumnin kantavana ajatuksena on yhteiselo ja hauskanpito vielä opiskeluvuosien jälkeenkin, ja tätä tehtävää toteuttamaan yhdistys kutsuu kaikki jäsenensä!

Athene Alumni tapahtumat

 

Athene Alumni tiedottaa tapahtumistaan pääasiassa Facebookissa Athene Alumni ryhmän jäsenille sekä yhdistyksen jäsenille Athene Alumnin tiedotusviesteissä.

Tapahtumaideoita & toiveita otetaan vastaan. (alumnihallitus äet athene.fi)

 

Jäseneksi

Voit liittyä täyttämällä jäsenanomuslomakkeen.
Athene Alumnin hallitus tai vuosikokous hyväksyy jäsenet.

Yhteystiedot

Ideat, toiveet ja pyynnöt koskien alumnitoimintaa ja yhdistystä voi osoittaa Athene Alumnin hallitukselle alumnihallitus Äet athene.fi.

Athene Alumnin hallitus 2010

Aino Sarakorpi, puheenjohtaja, iv02 (etunimi.sukunimi@gmail.com)
Antti Maunula, varapuheenjohtaja, iv02 (etunimi.sukunimi@gmail.com)
Henna Kärkkäinen, sihteeri, iv04
Jukka Uskonen, rahastonhoitaja, iv04
Kaisa Hänninen, hallituksen jäsen, iv02
Kaarina Kaste, hallituksen jäsen, viestintä, iv03
Antti Lustila, hallituksen jäsen, iv02
Sami Ruotsalainen, hallituksen jäsen, iv01
Julia Wiikeri, hallituksen jäsen, Informaatioverkostojen kilta Athene ry:n edustaja, iv06

Informaatioverkostojen kilta Athene - Yhteystiedot